sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Syysherkkuja korvakulinaristeille

Wuhuu! Elämme kiireisiä aikoja, elänkö minäkin? Haistan ainakin kiireen, kuonollani siirtelen syksyn pieniä lehtikasoja, nappaan tuoksun täältä ja toisen tuolta. Olen saamassa hajun päästä kiinni, mutta talutusnuora ja sen hätäinen pitelijä tempaisevat minut aina takaisin sisäavaruuteen, toisin sanoen huoneilman lannistavaan kurimukseen. Olen sentään viriili paimenpoika, kuonokas imelän tuoksun tulkitsija, häpeämätön hännän alle kurkkija ja lipaisija. Tahdon arvolleni sopivaa toimintaa, saanhan sitä oi syksy, saanhan?


Auu-uuuh! Musiikki tuo, nappaa kiinni oikeaoppisen lerpasta korvastani ja sujahtaa sisään. Pääni mustavalkoisuudessa, aistien kiihkeässä ydinpisteessä keittyy yllättäviä musiikillisia kuumia lähteitä, houkuttelevia ja särmikkäitä sointuja, rokkia, folkkia, bluesia, neo-soulia, monenlaisia indiepörähdyksiä. Voi veljet, voi kaikki haukahtelevat ystäväni, niin minä herään tähän syksyn tärkeimpään havaitsemishetkeen, nyt turret ja rekut kuulolla, syksyn taivas on täyttymässä uusista lättysistä, artistipoloisten yrityksistä kohentaa uraansa, luoda merkittävyyttä ja saada eukkuja pussin pohjalle. Minäpä nuuhkaisin, minäpä kerron ja ehkä vähän arvostelenkin.

Ry Cooder: Election Special
Herra Cooder ottaa voimakkaasti kantaa tuleviin pressavaaleihin ja eikä näytä pelkästään olevan demokraattien puolella, vai ymmärsinkö oikein? Tällä yhdeksän biisin lätyllä on hyviä biisejä, kuten Brother is gone ja Kool-Aid. Jännällä tavalla Raikun perussoundi liippaa vuosi vuodelta lähemmäs rollareita. Niin, olihan hän sentään yksi kitaristikanditaateista Brian Jonesin kuoleman jälkeen, jos ette Turret sitä tienneet. Uuhuu!

Bob Dylan: Tempest
Levy ilmestyi tällä viikolla. Herra Bobsterin 35:es studioalbumi, joiden spekulaatioiden mukaan viimeinen. Ruff, ainahan ne spekuloivat, Bobbandeerus rähisee ja rollaa ysikymppiseksi. Levyä eivät ole suipahtavat korvani vielä kuulleet. Ihan varmasti levystä on tulossa(pitkä) arvio tähän blogiin tuonnempana. Mites tähän uuden levyn eka videoon oikein suhtautuisi, mmourrr!



Frank Ocean: Channel Orange
Noniin, oli Amy Winehouse, oli John Legend ja nyt on Frank Ocean. Oikeasti hieman keksityn kuuloinen nimi. Tässä kuitenkin tämän vuoden soulalbumi, näinkö? Vapise Stevie Wonder. Urh!

Bill Fay: Life is People
Tässä se vasta veijari, julkaisi 70-luvun alussa kaksi sooloalbumia ja kolmannen nyt 40 vuoden tauon jälkeen. Herkkää, haurasta ja jotenkin Jerry Garciamaista(Grateful Dead). Soinut paljon tässä taloudessa. Vastine Richard Hawleylle. Suosittelen, hau!

Jens Lekman: I Know What Love Isn’t
Göteborgin oma poika nykyisin amerikkalaistunut Lekmanin Jenssin uutukaista sai odottaa viisi vuotta. Edellinen Night Falls Over Kortedala(07) oli jonkin sortin pikku klassikko. Imelää ja pikkukivaa, vaiko täydellistä popsiirappia? Uutukaiselta löytyy kelpo kappaleita, kuten Erica America ja nimibiisi I know what love isn't , mutta ensi tuntumalta edellistä vaisumpi esitys. Tiden visa!


Pet Shop Boys: Elysium
Eläinkaupan poikien urasta on uusimmassa Rumba-lehdessä Samuli Knuutin mainio kirjoitus. Kannattaa tutustua. Levyyn tutustumisesta en osaa sanoa vielä mitään, ei ole soinut tässä Kennelissä vielä. Wurff, sulosäveliä odotellessa.

Samuli Putro: Tavalliset Hautajaiset
Hauh! Hieman yllättäen suomiosastoa sekaan. Samuli on saanut hyvin kiinni Raahe-angstista ja pukannut markkinoille ehkä soolouransa ärhäkimmän albumin. Kerrassaan verrattomia biisejä, joihin saa vielä lisäarvoa jos on elänyt nuoruutensa pienellä paikkakunnalla. Tsekkaa varsinkin Epätoivon esseet – biisi!

David Byrne and St.Vincent: Walk Like a Giant
Taidepläjäys kahdelta toisiaan muistuttavalta(musiikillisesti siis) artistilta. Vanha herra Byrne saa energiaruiskeen ja St.Vincent lisää yleisöä. Vai miten päin se menikään?Albumi vaikuttaa kerta kuulemalta varsin hyvältä, etenkin torviosasto toimii. Annetaan siis kasvuvaraa. Wip!

The XX: Coexist
Bändi jota tällä hetkelle hypetetään, taitaa olla myös Rumban albumilistan kärjessä. Ei mitään kuulokuvia vielä. Availlaan käärepaperia vielä hetki.

Wuhuuuu! Tämä oli vasta alkusoittoa. Syksyisillä poluilla ja niiden varrella odottavaa monta uutta lättyä poimittavaksi, mutta annetaan sateiden vielä jatkua, että kaikki sienet pulpahtavat pintaan. Niin, mitäs näkyy syksyn horisontissa:

Neil Young & Crazy Horse: Psychedelic Pill
Niilon ja Hullun hepan jo toinen tuotos tänä vuonna on tupla-albumi jolta löytyy vain 9 biisiä.
Aerosmith: Music from Another Dimension
Tätä on odotettu. Maistiaisbiisit eivät ole vakuuttaneet, mites itte albumi? Marraskuussa nähdään.
Muse: The 2ND Law
Haluanko edes kuunnella Musea? Ehkäpä sinä haluat. Auuuh!
Killers: Battle Born
Menikö tään bändin aika jo ohi? Annetaan mahdollisuus.
Band of Horses: Mirage Rock
Edellinen Infinite Arms oli loistava albumi. Uutta odotelleen hieman kauhunsekaisissa tunnelmissa.
Robert Pollard: Jack Sells The Cow
Huikean tuotteliaalta Guided By Voices-äijältä pukkaa taas uutta materiaalia. Pitäis kai tutustua? Amerikan Kari Peitsamo.
Kiss: Monster
Kappas, naamiosedät vielä jaksavat. Tampereen keikka pari vuotta sitten oli yllättävän terhakka.
Rolling Stones: GRRR
Rollareiden ties monesko kokoelma pitää sisällään 2 uutta biisiä: One last shot ja Gloom and Doom.

Auwauwauuu! Jotain odotuksia on myös Sufjan Stevensiä, Beckiä, Devendra Banhartia ja vaikka Liekkiä kohtaan. Syyslätty olisi kiva yllätys? Näillä mennään ja näitä odotellaan.



Vieraileva kirjoittaja Classicway Outlaw Pete aka Marko

Ei kommentteja: